Miksi naiset rakastuvat renttuihin..

Noniin, tää mun mieliala vaihtelee laidasta laitaan, mutta ennen varsinaiseen aiheeseen pääsyä puolustelen itseäni muutamalla sanalla. Mitä siihen iänikuiseen "rakkauteeni" tulee, se on ja pysyy. Se ei katoa mihinkään, mutta olen myös luovuttanut ja vuosien saatossa valitettavasti oppinut myös ihastumisen jalon taidon. Eli ihastun päätä pahkaa johonkin mieheen ja sitten siinä kusessa ollaan. Ja mikä pahinta, huomasin tässä olevani ihastunut ystävääni.

Pienessä tarinan muodossa, sillä muutenkaan en osaa tätä asiaa selittää.. Liian vaikeaa.

Minulla ystävä.. Vanha ystävä ja olemme tunteneet toisemme jo lähemmäs toistakymmentä vuotta. Olen aina kuunnellut hänen tyttö ongelmistaan ja yrittänyt antaa vinkkejä ja neuvoja ja vastapainoksi hän on kuunnellut minun ongelmia. Tämä ystäväni on hieman äkkipikainen ja tästä johtuen joutuu usein vaikeuksiin mistä kyllä kummallisesti, kun virkavalta saapuu paikalle, pääsee aina kiemurtelemaan tilanteesta kuin tilanteesta. Olen aina ihaillut hänessä hänen lojaalisuuttaan ystäviään kohtaan,puolustaa heitä henkeen ja vereen ja sitä, kuinka hän ei tuomitse ketään. Oikeastaan hän on ehkäpä ennakkoluulottomin ihminen ketä olen koskaan tavannut. Hänellä ei ole tapana nuolla kenenkään perseitä ja sanookin aina oman mielipiteensä vaikka se olisi aivan toinen mitä kaikki muut ovat mieltä, mutta olematta kuitenkaan se ärsyttävä mielipiteidensä esiintuoja tai tuputtaja. Hän vain on.
Tässä viime aikoina, kun kummallakaan meistä ei ole ollut mitään sen kummallisemmin mitään romantiikkaa, olemme viettäneet paljon aikaa - ystävinä. Sitten eräänä, aivan normaalina iltana, istumme kaveriporukassa terassilla kaljalla ja minun ollessani baaritiskillä joku tajuton urpo tulee ja kehaisee minun takapuoltani hieman epäsoveliaalla tavalla. Ensireaktioni on tietenkin totaali hermostuminen, mutta kun käännyin sekunnissa ympäri, huomaan takanani seisovan, hieman reppanan näköisen juopon ja annoin asian olla. Otin kaljani ja siirryin pöytäämme ja alan selittää puoliksi nauraen juuri tapahtunutta tilannetta ja tämä ystäväni hermostuu ja on samantien siinä pikku huppelissa lähdössä puolustamaan kunniaani. Ja pam. Tunsin ensimmäisen kerran vetoa häneen. No iinä selittelin, että ei aleta nyt aiheuttamaan mitään hämminkiä ja hän rauhoittui ja istui aloilleen. Minä siirryin vessaan huuhtelemaan naamaani ja puhumaan peilikuvalleni että "Mitä ihmettä, nyt erehdyt kyllä tunteistasi."
Muutama tunti myöhemmin porukkamme hajaantui ja siirryimme hietsun uimarannalle "jatkoille". Tämä ystäväni ei ollut tässä ns. ensimmäisessä aallossa mukana ja oletinkin hänen menneen jo kotiin. Siinä istuimme, joimme ja nauroimme kunnes muut pojat alkaa huutaa hänen nimeään. Käännyin ja huomasin että hän roudaa jotain tyttöä kainalossaan mukana ja samantien iskee aivan suunnaton ja rehellinen vitutus.
Mitä ihmettä oli tapahtunut? Jos tämä samainen ketjureaktio olisi tapahtunut jollekin tyttöystävistäni siinä pöydässä ja joku heistä selittäisi minulle että näin nyt kävi niin alkaisin varmaan nauraa aivan hillittömästi ja antamaan kaikkitietäväisenä neuvoja "Hei, täähän on ihan selkee tällänen luolamies reaktio, jätkä vetää vähän kaljaa, huutelee tuntemattomille hävyttömyyksiä, käyttäytyy kuin sika, mutta puolustaa sua ja sun kunniaa niin kuvittelet vaan olevas nyt ihastunut. Anna olla, nuku yön yli." Mutta nyt kun tämä kaikki tapahtuukin minulle.. Ja siis ei, en aio tehdä asian eteen mitään, sillä kyseessä on aivan liian läheinen ystävä minulle, mutta tässä mietinkin miten jatkossa pystyn hillitsemään nämä kielletyt tunteet? Varsinkin kun olen vielä siinäkin mielessä aivan totaalisen idiootti että se mitä en todellakaan voi saada niin juuri sitä minä sitten haluan eniten..

Sydämeni osuman sai..

Taas on muutama päivä vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta, mutta tällä kertaa syynä oli Flow 2012.

Menin Flow'hon hyvän ystäväni kanssa pääosin katselemaan bändejä. Perjantaina oli hieman rauhallisempi meininki ja menimmekin kotiin heti Lykke Li:n keikan jälkeen. Lauantaina hieman railakkaampi meno ja Sunnuntaina krapulaisena istuimme eri nurmikoilla limua juoden, tupakkaa poltellen ja särkyneitä sydämiämme vertaillen.

Tästä ei nyt siis todellakaan ole tulossa Flow tiivistelmä, sillä en pysty kuvailemaan keikkoja, en ole kriitikko, asiantuntija tai alan ammattilainen. Nautin kaikista keikoista joilla olin, paljon. Nyt vain tuntuu niin tyhjältä niin on vaikeeta nauttia asioista samassa mittakaavassa kuin ennen.

Tämä sydämeni särkyminen "uudestaan" johtuu itsestäni. Kun jostain syystä aloimme muistelemaan vanhoja, edellistä kymmentä vuotta. Ja mitä siitä seuraa? Itkua, hampaiden kiristystä. Kuka haluaa väkisin tehdä juuri parantuneen haavan tilalle uuden? Ilmeisesti minä.

Ystäväni kysyi minulta viikonloppuna kysymyksen jota olen yrittänyt olla kysymättä itseltäni jo pitkään. "Mikä siinä teidänkin jutussa kiikastaa? Kuulostaa kuin teidän vain pitäisi lopettaa pelleily ja yrittää kerrankin kunnolla uudestaan" 
Vastaus on vain harmillisen helppo. Luottamus.. Tai sen puute. Mikä hauskinta, silloin kun seurustelimme me emme ikinä ikinä ikinä pettäneet toistemme luottamusta.
Erohan tuli alunperin nuoren ikäni takia ja toisen kerran molempien elämäntilanteiden takia. Mutta sen jälkeen on tapahtunut vaikka ja mitä. Hän on valinnut jonkun toisen minun sijaan ja minä taas jonkun toisen hänen sijaan. Hän on uskonut huhupuheita kuulematta totuutta, minä olen luovuttanut juuri kun aika olisi ollut oikea. Ja silti, vuodet vierii ja hän on se ketä ajattelen kun olen surullinen tai ketä ajattelen kun kuulen oikein hyvän ja mieltä kohottavan biisin. Tai kun salaa haaveilen tulevaisuudesta, hän on aina siellä, tulevaisuudessa kanssani.

Ja kyllä, olenhan tässä elänyt aika "villiä" sinkkuelämää... vaihtaisin kaikki kokemukset päivät ja tulevat jos pääsisin kertomaan sille nuorelle minälleni "Älä lähde, sitä tulet katumaan ikuisesti"

Vanha suola.. janottaako?

Pienen pieni katkos ollu tässä kirjoittelussa, mutta pistän kaiken muuton piikkiin ja sen, ettei ole siis kotona reilu viikkoon ollut nettiä käytössä.

Mutta nyt itse aiheeseen. Tässä viikonloppuna törmäsin pelottavan moneen tuttuun, joiden kanssa minulla on vuosien historia. Ja nyt siis kyse miespuolisista tutuista ja suurimmaksi osaksi vain ja ainoastaan kavereista. Mutta tein tässä sellaisen pienen huomion, kun törmäsin myös erääseen miespuoliseen kaveriin, annetaan hänelle nyt vaikka nimeksi Matti, josta löytyy historian kirjoista myös tekstiä vähän muualtakin kuin vain kaveri-osiosta.
Matti oli poika, joka ihastui ennemminkin minuun alunperin. Hänen huonoksi onnekseen seurustelin siihen aikoihin. Pari vuotta myöhemmin erosin, kaikkihan nyt on jo varmasti hänestä 'suuresta rakkaudestani' kuullutkin, ja Matti ja minä aloimme hieman enemmän pyörimään yhdessä. En edes muista, missä tai miten ensimmäisen kerran suutelin Mattia, mutta siitä tuli sellainen pienen pieni kevät/kesäromanssi, joka tosin kaatui siihen, että Matti taisi olla hieman enemmän mukana jutussa, kuin minä.
Pari vuotta myöhemmin törmäsin sattumalta Mattiin, hän kertoi minulle seurustelevansa erään tytön kanssa jonka itseasiassa minäkin tunsin jotenkuten. Tyttö on suloinen, kaunis, mukava ja tulee toimeen ihan kaikkien ihmisten kanssa. Päällimäinen ajatus silloin oli, kuinka onnellinen olinkaan Matin puolesta, hän oli mielestäni yksi kilteimmistä ja mukavimmista pojista, ketä olen koskaan tavannut.
Noh, nyt viikonloppuna istuimme ravintolassa ja näin kuinka onnellisen oloinen Matti on tämän tyttöystävänsä seurassa. Ja aluksi kun katsoin heitä, tiedostin tunnetilani pelkäksi kateudeksi, että kaikki minun hommani on mennyt päin reisiä tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta sitten Matti kääntää katseensa minuun, hymyilee ja there it was, perhoset vatsassa ja totaali punastuminen. Pelastin tilanteen väittämällä että ravintolassa on ihan mielettömän kuuma ja nyt pitää lähteä kotiin, olihan kello jo... 2.30.

Kotimatka meni hieman sekavissa merkeissä, mutta ajattelin tämän olevan todellakin ohimenevä vaihe, vastahan olen alkanu uudestaan pyöriä ns.unelmieni miehen lakanoissa. Mutta nyt on mennyt jo kolme päivää ja edelleen ajattelen tuota 2 sekunnin katsekontaktia.. Olenko todella näin sinkku? Ja anteeksi, korjaan EPÄTOIVOINEN sinkku? Sinkuissa itsessään ei todellakaan ole mitään pahaa..

Jotkut asiat ei vaan muutu.

Vietin yöni miehen luona. Miehen jota en enää ikinä pysty kesyttämään ja sen luona kelle sydämeni kuuluu kokonaan. Päivä oli täydellinen. Jokainen suudelma, halaus ja kosketus. Yritin tallentaa tuota tilannetta päähäni, jotta voin vain silmäni suljettua palata siihen hetkeen, mutta samantien kun astuin ulos ovesta oli se todellinen muisto jo kadonnut ja kuvat jotka näen päässäni vain palasia, kaikuja, siitä ootilasta mikä minulla oli hänen luonaan.

Jos saisin vain yhden päivän valita minkä viettäisin ehdoton valinta olisi joku niistä päivistä, mitä olen hänen kanssa viettänyt. Ja haluaisin olla sitä mieltä, että aikoinaan kun ensimmäisen kerran erosimme, että se ei ollut virhe enkä kadu sitä, olisi totta mutta en ole. Kadun sitä päivää enemmän kuin mitään muuta ja antaisin mitä vain jos pääsisin ajassa taaksepäin. Ehkä se onkin rangaistukseni, etten enää koskaan saa häntä täysin omakseni, koska menin heittämään 'sen oikean' kankkulan kaivoon.

Perjantai-illan huumaa sohvan pohjalta..

Noniin, alko vapaat ja ensimmäisenä aloitin juhlistamisen makaamalla sohvalla, syömällä ja juomalla alkoholia. Tuntuu vähän naurettavalta, mutta pakkohan tätäkin on testata.. Sanoi tyttö ennenkuin ryhtyi alkoholistiksi. Haha, olipas taas hauskaa.
Huomenna aloitan juhlimisen ja tänään otan vielä rennosti, aika uskomatonta että ihan oikeasti jäin perjantaiksi kotiin!

Mietin tässä musiikkia kuunnellessani miten paljon jotkut biisit tuovat tunteita pintaan. On kappaleita, varmasti ihan jokainen tietää mistä puhun, mitkä tuo ihan elävästi ja selkeästi mieleen jonkun ihmisen, tilanteen tai paikan. Esim. Frank Sinatran - Strangers In The Night tuo minulle mieleen lapsuuden mummolan, ison nojatuolin ja vanhan vinyylisoittimen ja jos uppoutuu koko Frankin tuotantoon, tosin nykyään vinyylisoittimen virkaa toimittaa MacBook Air ja Spotify, tulee mieleen lisäksi vielä tupakansavu, vanlijaeskimo ja pasianssi. Kuulostaa karulta, mutta isoisäni kuoleman jälkeen Mummoni television katseluun kuului tupakan lisäksi korttipakka ja seitsemän miljoonaa eri versioita pasianssista. Opinkin siltä varmasti kaikki nykypäivänä taitamani korttipelit. No mutta joka tapauksessa takaisin siihen pääpointtiin, huomasin tässä, kun sekalainen soittolistani soi taustalla että siellä on parikin sellaista biisiä, mihin ei liity mitään mullistavaa aikakautta, ketään erityistä ihmistä tai mitään elämässä käänteentekevää ajankohtaa, mutta silti ne kappaleet tuovat kylmät väreet ja palan kurkkuun. Toinen näistä biiseistä oli Florence And The Machinen Cosmic Love. Ja tästä edellisestä olen vielä ihan varma ettei voi edes alitajuntaisesti liittyä, sillä bongasin kyseisen kappaleen Facebook-tuttuni sivuilta. Ja siis turhanpäivästä jaarittelua ja saattaa olla tää loma-alkoholi yhdistelmä joka jo pikkuhiljaa iskee, mutta tosta biisistä tulee ihan uskomaton tunteiden sekamelska-fiilis. Tekee mieli lähteä aamuyöllä juoksemaan auringon nousussa, hypätä riehua ja huutaa samaan aikaan, käpertyä sängynpohjalle itkemään ja lopuksi vaan hymyillä ja laulaa mukana - tunteella.

Hävettää myöntää suurena eri genrejen musiikkityylien ystävänä myöntää, etten ollut kuullutkaan Florence And The Machinesta mitään, mutta nyt yhtyeen tuotantoon tutustuneena olen ihan haltioissani.  Ihan mieletön ääni ja vaikka olen ehkä eniten vieroksunut indie rockia on tämä tyylilaji ja etenkin tämä bändi tylsien arkieni iloinen valopilkku. Laulajan erikoinen ääni ja nokkelat lyriikat vaan iskee muhun eniten. En lähde sen ihmeellisemmin analysoimaan taustoja yms. koska en rehellisesti ymmärrä tai tajua jostain kikoista tai "loistavasta kitararämpytyksesta" (ystäväni sanoja lainaten) juuri mitään. Tilanne ei kuitenkaan ole myöskään niin, etten keskittyisi taustoihin ollenkaan, huomaan ehkä vaan vähän eri asiat kun joku enemmän musiikkia melodian takia kuunteleva, minä kun olen enemmän sanoitusten ystävä.

Lapsena rakastin niin paljon runojen kirjoittamista, ettei mitään rajaa. Vanhempieni vintillä onkin iso pahvilaatikollinen täynnä erilaisia päiväkirjoja, kouluvihkoja ja paperinippuja jotka on täynnä runoja. Tosin niin diippiä kamaa, ettei niitä kehtaa erkkikään julkaista vaikka tekstit ovatkin jo 15 vuotta sitten kirjoitettua kamaa. :)

Jumalaton kiukku - edelleen

Suunnaton kyllästyminen iskenyt tällä hetkellä ihan kaikkeen! Tekisi mieli vetäistä kunnon itkupotkuraivarit ja huutaa. Tätä raivotilaa kyllä ruokittiin aivottoman ex-poikaystäväni toimesta, joka ei vaan tajua antaa asioiden olla. En rehellisesti sanoen edes tiedä mitä tää kaveri minusta oikein haluaa, sillä en kuollaksenikaan jaksa uskoa, että ajattelee millään tavalla, noh romanttisesti, minusta enää. Haluaa kai pitää jollain tavalla ohjat käsissään tai hyvittää omaa kusipäisyyttään yrittämällä luoda jonkinmoisen ystävyyssuhteen, joka meillä kai oli ennen seurusteluamme. Mutta ei käy, kaikista ex-poikaystävistäni, juuri tämän tuoreimman kanssa en halua oikeestaan olla missään tekemisissä. En tietää mitä hänelle kuuluu, en kuulla tai nähdä tai törmätä.
Taidan pitää itseäni ihmisenä joka ei vaan hevillä luovuta - ei edes silloin kun ihan oikeasti kaikki on jo tehty. Mutta se ei todellakaan ollut ongelma, mistä itse asiassa olenkin jo muistaakseni aiemmin tilittänyt.

Tunnit, minuutit ja oikeastaan sekunnit kuluvat ihan mielettömän hitaasti.. Tahtoisin vain harpata ajassa eteenpäin, ensi kesään, joka toivottavasti ilmoiltaan olisi jo huomattavasti parempi. Tämä helvetin kylmyys ja sateet vaan rasittaa ja vituttaa. Onneksi loma alkaa ensi viikolla.. Ehkä elokuussa on jo helteet.. Ehkä tällä kertaa se hyvä tuuri eli helvetin hyvät ilmat osuisi minun loman ajalle.. Sen näkee sitten.

I brake down and cry..

Kävin aamulenkillä juoksemassa keskuspuistossa spotify:n pauhaessa samalla korvissa. Mikä soittolista ja mitä biisejä? Kunnon nyt-revitään-kaikki-haavat-auki-kerralla soittolista. Olin siis epähuomiossa painanut 'ÄLÄ KUUNTELE' soittolistan pauhaamaan joka siis sijaitsee 'WORK IT' soittolistani alapuolella. Alkuun ajattelin, kun Johnny Cashin - Hurt alkoi soimaan korvissa, että "Hei, tämäpä onkin hyvä alkulämmittely biisi, eipä tartte ainakaan rehkiä liian kovaan tahtiin heti alkuun" mutta siinä vaiheessa kun yksi toisensä jälkein kamalampia "Everybody else is fine exept me" tyyppisiä biisejä soi korvissa alkoi jo jossain vaiheessa masentamaan ihan urakalla.
Kotiovella, tässä vaiheessa Aretha Franklinin Walk on by:n kaiku yhä korvissani soiden, avasin ovea ihan itku-potku-räjähtämis-hypessä.
Eihän tämä nyt ihan oikeesti tällästä voi olla? Tässä vaiheessa pitäisi olla itsenäinen, nauttia vielä tästä vapaudesta mitä on ja mennä ja tulla ja ELÄÄ! Ja hei, kyllähän tässä niin tapahtuukin, mutta silti, miksi se samperin pikkutyttö, joka aina vain unelmoi siitä saatanan prinssistä, edelleen vaan unelmoi...?
Noh, edelleen sormet ristissä selän takana.. tämä on nyt vain joku ohi menevä vaihe...