Noniin, tää mun mieliala vaihtelee laidasta laitaan, mutta ennen varsinaiseen aiheeseen pääsyä puolustelen itseäni muutamalla sanalla. Mitä siihen iänikuiseen "rakkauteeni" tulee, se on ja pysyy. Se ei katoa mihinkään, mutta olen myös luovuttanut ja vuosien saatossa valitettavasti oppinut myös ihastumisen jalon taidon. Eli ihastun päätä pahkaa johonkin mieheen ja sitten siinä kusessa ollaan. Ja mikä pahinta, huomasin tässä olevani ihastunut ystävääni.
Pienessä tarinan muodossa, sillä muutenkaan en osaa tätä asiaa selittää.. Liian vaikeaa.
Minulla ystävä.. Vanha ystävä ja olemme tunteneet toisemme jo lähemmäs toistakymmentä vuotta. Olen aina kuunnellut hänen tyttö ongelmistaan ja yrittänyt antaa vinkkejä ja neuvoja ja vastapainoksi hän on kuunnellut minun ongelmia. Tämä ystäväni on hieman äkkipikainen ja tästä johtuen joutuu usein vaikeuksiin mistä kyllä kummallisesti, kun virkavalta saapuu paikalle, pääsee aina kiemurtelemaan tilanteesta kuin tilanteesta. Olen aina ihaillut hänessä hänen lojaalisuuttaan ystäviään kohtaan,puolustaa heitä henkeen ja vereen ja sitä, kuinka hän ei tuomitse ketään. Oikeastaan hän on ehkäpä ennakkoluulottomin ihminen ketä olen koskaan tavannut. Hänellä ei ole tapana nuolla kenenkään perseitä ja sanookin aina oman mielipiteensä vaikka se olisi aivan toinen mitä kaikki muut ovat mieltä, mutta olematta kuitenkaan se ärsyttävä mielipiteidensä esiintuoja tai tuputtaja. Hän vain on.
Tässä viime aikoina, kun kummallakaan meistä ei ole ollut mitään sen kummallisemmin mitään romantiikkaa, olemme viettäneet paljon aikaa - ystävinä. Sitten eräänä, aivan normaalina iltana, istumme kaveriporukassa terassilla kaljalla ja minun ollessani baaritiskillä joku tajuton urpo tulee ja kehaisee minun takapuoltani hieman epäsoveliaalla tavalla. Ensireaktioni on tietenkin totaali hermostuminen, mutta kun käännyin sekunnissa ympäri, huomaan takanani seisovan, hieman reppanan näköisen juopon ja annoin asian olla. Otin kaljani ja siirryin pöytäämme ja alan selittää puoliksi nauraen juuri tapahtunutta tilannetta ja tämä ystäväni hermostuu ja on samantien siinä pikku huppelissa lähdössä puolustamaan kunniaani. Ja pam. Tunsin ensimmäisen kerran vetoa häneen. No iinä selittelin, että ei aleta nyt aiheuttamaan mitään hämminkiä ja hän rauhoittui ja istui aloilleen. Minä siirryin vessaan huuhtelemaan naamaani ja puhumaan peilikuvalleni että "Mitä ihmettä, nyt erehdyt kyllä tunteistasi."
Muutama tunti myöhemmin porukkamme hajaantui ja siirryimme hietsun uimarannalle "jatkoille". Tämä ystäväni ei ollut tässä ns. ensimmäisessä aallossa mukana ja oletinkin hänen menneen jo kotiin. Siinä istuimme, joimme ja nauroimme kunnes muut pojat alkaa huutaa hänen nimeään. Käännyin ja huomasin että hän roudaa jotain tyttöä kainalossaan mukana ja samantien iskee aivan suunnaton ja rehellinen vitutus.
Mitä ihmettä oli tapahtunut? Jos tämä samainen ketjureaktio olisi tapahtunut jollekin tyttöystävistäni siinä pöydässä ja joku heistä selittäisi minulle että näin nyt kävi niin alkaisin varmaan nauraa aivan hillittömästi ja antamaan kaikkitietäväisenä neuvoja "Hei, täähän on ihan selkee tällänen luolamies reaktio, jätkä vetää vähän kaljaa, huutelee tuntemattomille hävyttömyyksiä, käyttäytyy kuin sika, mutta puolustaa sua ja sun kunniaa niin kuvittelet vaan olevas nyt ihastunut. Anna olla, nuku yön yli." Mutta nyt kun tämä kaikki tapahtuukin minulle.. Ja siis ei, en aio tehdä asian eteen mitään, sillä kyseessä on aivan liian läheinen ystävä minulle, mutta tässä mietinkin miten jatkossa pystyn hillitsemään nämä kielletyt tunteet? Varsinkin kun olen vielä siinäkin mielessä aivan totaalisen idiootti että se mitä en todellakaan voi saada niin juuri sitä minä sitten haluan eniten..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti