Pienen pieni katkos ollu tässä kirjoittelussa, mutta pistän kaiken muuton piikkiin ja sen, ettei ole siis kotona reilu viikkoon ollut nettiä käytössä.
Mutta nyt itse aiheeseen. Tässä viikonloppuna törmäsin pelottavan moneen tuttuun, joiden kanssa minulla on vuosien historia. Ja nyt siis kyse miespuolisista tutuista ja suurimmaksi osaksi vain ja ainoastaan kavereista. Mutta tein tässä sellaisen pienen huomion, kun törmäsin myös erääseen miespuoliseen kaveriin, annetaan hänelle nyt vaikka nimeksi Matti, josta löytyy historian kirjoista myös tekstiä vähän muualtakin kuin vain kaveri-osiosta.
Matti oli poika, joka ihastui ennemminkin minuun alunperin. Hänen huonoksi onnekseen seurustelin siihen aikoihin. Pari vuotta myöhemmin erosin, kaikkihan nyt on jo varmasti hänestä 'suuresta rakkaudestani' kuullutkin, ja Matti ja minä aloimme hieman enemmän pyörimään yhdessä. En edes muista, missä tai miten ensimmäisen kerran suutelin Mattia, mutta siitä tuli sellainen pienen pieni kevät/kesäromanssi, joka tosin kaatui siihen, että Matti taisi olla hieman enemmän mukana jutussa, kuin minä.
Pari vuotta myöhemmin törmäsin sattumalta Mattiin, hän kertoi minulle seurustelevansa erään tytön kanssa jonka itseasiassa minäkin tunsin jotenkuten. Tyttö on suloinen, kaunis, mukava ja tulee toimeen ihan kaikkien ihmisten kanssa. Päällimäinen ajatus silloin oli, kuinka onnellinen olinkaan Matin puolesta, hän oli mielestäni yksi kilteimmistä ja mukavimmista pojista, ketä olen koskaan tavannut.
Noh, nyt viikonloppuna istuimme ravintolassa ja näin kuinka onnellisen oloinen Matti on tämän tyttöystävänsä seurassa. Ja aluksi kun katsoin heitä, tiedostin tunnetilani pelkäksi kateudeksi, että kaikki minun hommani on mennyt päin reisiä tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta sitten Matti kääntää katseensa minuun, hymyilee ja there it was, perhoset vatsassa ja totaali punastuminen. Pelastin tilanteen väittämällä että ravintolassa on ihan mielettömän kuuma ja nyt pitää lähteä kotiin, olihan kello jo... 2.30.
Kotimatka meni hieman sekavissa merkeissä, mutta ajattelin tämän olevan todellakin ohimenevä vaihe, vastahan olen alkanu uudestaan pyöriä ns.unelmieni miehen lakanoissa. Mutta nyt on mennyt jo kolme päivää ja edelleen ajattelen tuota 2 sekunnin katsekontaktia.. Olenko todella näin sinkku? Ja anteeksi, korjaan EPÄTOIVOINEN sinkku? Sinkuissa itsessään ei todellakaan ole mitään pahaa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti