Suunnaton kyllästyminen iskenyt tällä hetkellä ihan kaikkeen! Tekisi mieli vetäistä kunnon itkupotkuraivarit ja huutaa. Tätä raivotilaa kyllä ruokittiin aivottoman ex-poikaystäväni toimesta, joka ei vaan tajua antaa asioiden olla. En rehellisesti sanoen edes tiedä mitä tää kaveri minusta oikein haluaa, sillä en kuollaksenikaan jaksa uskoa, että ajattelee millään tavalla, noh romanttisesti, minusta enää. Haluaa kai pitää jollain tavalla ohjat käsissään tai hyvittää omaa kusipäisyyttään yrittämällä luoda jonkinmoisen ystävyyssuhteen, joka meillä kai oli ennen seurusteluamme. Mutta ei käy, kaikista ex-poikaystävistäni, juuri tämän tuoreimman kanssa en halua oikeestaan olla missään tekemisissä. En tietää mitä hänelle kuuluu, en kuulla tai nähdä tai törmätä.
Taidan pitää itseäni ihmisenä joka ei vaan hevillä luovuta - ei edes silloin kun ihan oikeasti kaikki on jo tehty. Mutta se ei todellakaan ollut ongelma, mistä itse asiassa olenkin jo muistaakseni aiemmin tilittänyt.
Tunnit, minuutit ja oikeastaan sekunnit kuluvat ihan mielettömän hitaasti.. Tahtoisin vain harpata ajassa eteenpäin, ensi kesään, joka toivottavasti ilmoiltaan olisi jo huomattavasti parempi. Tämä helvetin kylmyys ja sateet vaan rasittaa ja vituttaa. Onneksi loma alkaa ensi viikolla.. Ehkä elokuussa on jo helteet.. Ehkä tällä kertaa se hyvä tuuri eli helvetin hyvät ilmat osuisi minun loman ajalle.. Sen näkee sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti