Huomenna aloitan juhlimisen ja tänään otan vielä rennosti, aika uskomatonta että ihan oikeasti jäin perjantaiksi kotiin!
Mietin tässä musiikkia kuunnellessani miten paljon jotkut biisit tuovat tunteita pintaan. On kappaleita, varmasti ihan jokainen tietää mistä puhun, mitkä tuo ihan elävästi ja selkeästi mieleen jonkun ihmisen, tilanteen tai paikan. Esim. Frank Sinatran - Strangers In The Night tuo minulle mieleen lapsuuden mummolan, ison nojatuolin ja vanhan vinyylisoittimen ja jos uppoutuu koko Frankin tuotantoon, tosin nykyään vinyylisoittimen virkaa toimittaa MacBook Air ja Spotify, tulee mieleen lisäksi vielä tupakansavu, vanlijaeskimo ja pasianssi. Kuulostaa karulta, mutta isoisäni kuoleman jälkeen Mummoni television katseluun kuului tupakan lisäksi korttipakka ja seitsemän miljoonaa eri versioita pasianssista. Opinkin siltä varmasti kaikki nykypäivänä taitamani korttipelit. No mutta joka tapauksessa takaisin siihen pääpointtiin, huomasin tässä, kun sekalainen soittolistani soi taustalla että siellä on parikin sellaista biisiä, mihin ei liity mitään mullistavaa aikakautta, ketään erityistä ihmistä tai mitään elämässä käänteentekevää ajankohtaa, mutta silti ne kappaleet tuovat kylmät väreet ja palan kurkkuun. Toinen näistä biiseistä oli Florence And The Machinen Cosmic Love. Ja tästä edellisestä olen vielä ihan varma ettei voi edes alitajuntaisesti liittyä, sillä bongasin kyseisen kappaleen Facebook-tuttuni sivuilta. Ja siis turhanpäivästä jaarittelua ja saattaa olla tää loma-alkoholi yhdistelmä joka jo pikkuhiljaa iskee, mutta tosta biisistä tulee ihan uskomaton tunteiden sekamelska-fiilis. Tekee mieli lähteä aamuyöllä juoksemaan auringon nousussa, hypätä riehua ja huutaa samaan aikaan, käpertyä sängynpohjalle itkemään ja lopuksi vaan hymyillä ja laulaa mukana - tunteella.
Hävettää myöntää suurena eri genrejen musiikkityylien ystävänä myöntää, etten ollut kuullutkaan Florence And The Machinesta mitään, mutta nyt yhtyeen tuotantoon tutustuneena olen ihan haltioissani. Ihan mieletön ääni ja vaikka olen ehkä eniten vieroksunut indie rockia on tämä tyylilaji ja etenkin tämä bändi tylsien arkieni iloinen valopilkku. Laulajan erikoinen ääni ja nokkelat lyriikat vaan iskee muhun eniten. En lähde sen ihmeellisemmin analysoimaan taustoja yms. koska en rehellisesti ymmärrä tai tajua jostain kikoista tai "loistavasta kitararämpytyksesta" (ystäväni sanoja lainaten) juuri mitään. Tilanne ei kuitenkaan ole myöskään niin, etten keskittyisi taustoihin ollenkaan, huomaan ehkä vaan vähän eri asiat kun joku enemmän musiikkia melodian takia kuunteleva, minä kun olen enemmän sanoitusten ystävä.
Lapsena rakastin niin paljon runojen kirjoittamista, ettei mitään rajaa. Vanhempieni vintillä onkin iso pahvilaatikollinen täynnä erilaisia päiväkirjoja, kouluvihkoja ja paperinippuja jotka on täynnä runoja. Tosin niin diippiä kamaa, ettei niitä kehtaa erkkikään julkaista vaikka tekstit ovatkin jo 15 vuotta sitten kirjoitettua kamaa. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti